Varhaiskasvatus

Metsämörriohjaajasta Luontopöllöksi

”Metsään tässä kuljetaan, ystäviä tapaamaan. Madot, kukat, linnut minä nähdä saan.”

Kokoonnumme kerran kuukaudessa koko päiväkodin yhteiselle Metsämörriretkelle Metsämyttysten laulua laulaen. Päiväkodin nurkalta alkava, laaja metsäalue mahdollistaa koko päiväkodin väen retkeilyn yhtä aikaa. Retki alkaa jo päiväkodin pihalta, jossa laulun lisäksi käymme läpi Metsämörrin meille jättämän kirjeen tai luontotehtävän. Joskus päiväkodin isoimmat lapset saavat Metsämörriltä hieman muita haasteellisempia tehtäviä ja pienemmät huolehtivat Metsämörrin ystävistä, leppäkertusta ja etanasta. Nämä tärkeääkin tärkeämmät pehmoleluhahmot putkahtavat esiin päiväkodin Metsämörriohjaajan eli allekirjoittaneen taskusta, repusta tai hupusta. Sitten vain pienryhmittäin Mörriportista kohti metsäseikkailua samalla ”Hoi kolikok” -huutoja huudellen – pitäähän Metsämörrin tietää tulostamme.

Retken alkaessa lasten keskittyminen on parhaimmillaan, joten käymme heti metsään saapuessamme Mörrin antaman tehtävän kimppuun. Sen jälkeen seuraa kenties retken kohokohta eli eväshetki! Usein eväiden lomassa jaetaan ajatuksia Metsämörrin kirjeestä, tehtävästä tai muuten vain Mörristä. Satulasit päässään useat lapsista myös näkevät Metsämörrin kurkistelemassa milloin minkäkin puun takaa tai jopa korkean männyn latvasta. Omaa tahtiaan lapset jakautuvat eväshetkeltä metsäleikkeihin, aika usein Mörrin luontotehtävän parissa touhutaan vielä omaehtoisestikin leikin lomassa. Päiväkodin pienimmät huutelevat ensimmäisinä Metsämörrille ja hänen eläinystävilleen heipat, ottavat reppupuustaan pienet reppunsa selkään ja suuntaavat kohti päiväkotia. Isommat tietävät tässä vaiheessa, että hetken leikin jälkeen on heidänkin vuoronsa suunnata kohti päivän muita touhuja.

 

Oma Metsämörriohjaajan tarinani alkaa vuodesta 2014, jolloin aloin työskennellä varhaiskasvatuksen opettajana luontopainotteisessa päiväkodissa. Tuolloin kaikki päiväkotini kasvattajat koulutettiin ja Metsämörriretkiä tehtiin viikoittain kukin päiväkodin ryhmä vuorollaan. Myöhemmin siirryin nykyiseen päiväkotiini, jossa painopiste on enemmänkin liikunnassa ja jonka kasvattajat olivat käyneet koulutusta liikuntapuoleen. Itse koin heti taloon saapuessani, että nämä kaksi teemaa kulkisivat loistavasti käsi kädessä ja niinpä pian aloitettiin koko päiväkodin yhteinen Metsämörritoiminta, jonka vetäjänä olen saanut toimia jo useamman vuoden. Pienessä, kolmiryhmäisessä talossa on ihana yhteisöllinen tunnelma ja säännölliset yhteiset retket ovat omiaan tukemaan tätä ilmapiiriä. Metsämörriretket tukevat hienosti lasten liikuntakasvatusta lasten kiipeillessä, ryömiessä ja seikkaillessa samalla kehonhallintaa sekä motoriikkaa harjoittaen. Samalla lapset kiintyvät luontoon omien kokemustensa ja elämystensä kautta.

Metsämörritoiminnan innoittamana hakeuduin opiskelijaksi Suomen ympäristöopisto Sykliin, josta valmistuin hetki sitten ympäristökasvattajaksi. Opintojen myötä olen syventänyt omaa osaamistani samalla tuoden päiväkodilleni uudenlaista toimintakulttuuria, jossa painottuu kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Päiväkodille on mm. perustettu keke -työryhmä sekä aloitettu säännöllinen lasten keke -toiminta. Myös opintoihini kuuluva kehittämishanke – varhaiskasvattajan metsäretkikansio – sai hienon vastaanoton koko työyhteisöltä. Koko työyhteisön kiinnostus aihetta kohtaan onkin välttämätöntä tämän tärkeän asian äärellä. Perustin opintojeni loppuvaiheessa myös tämän Luontopöllö -blogin, jossa jaan ideoitani luonnossa ja ulkona oppimiseen, lasten kanssa toimimiseen sekä kestävän kehityksen eteenpäin viemiseen. Blogista löytyy myös valmiita materiaaleja, jotka ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Tervetuloa Luontopöllön matkaan kohti kestävämpää tulevaisuutta 💚

 

Kirjoitus on julkaistu myös Metsämörriohjaajat Ry:n jäsenkirjeessä

Metsämörriohjaajasta Luontopöllöksi (Jäsenkirje 1/21)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *